Aulikirjeitä Andaluciasta

… jotka taidatte edelleen olla sitä mieltä, etten pärjää täällä Aurinkorannikolla. Olen nyt ihan itse, ihan yksinäni käynyt hakemassa itselleni NIE-numeron, ilmoittautunut kaupungintalolla Fuengirolan asukkaaksi, rekisteröitynyt terveyskeskukseen sekä matkustanut bussilla oikeaan osoitteeseen ja sieltä takaisin.

Jos ei eilinen lentokenttäkeikka mennytkään ihan ”putkeen”, niin vakuutan että siellä olivat muutkin hukassa. Malagan lentokenttä on äskettäin uudistettu ja se on valtavan iso ja hankala – virkailijatkaan eivät osanneet neuvoa oikein.

Voin myös ilmoittaa, että saatoin kyllä tänään vieraani Seurakuntakodille äänestämään, mutta itse en äänestänyt. Mielestäni minun ei kuulu päättää tällaisista asioista – valitkaa mielenne mukainen pressa…

Kävimme myös rannassa kävelemässä ja oli tosi hieno ilma. Pitääkin muistaa rasvata naama. Paseo Maritimon aurinko on tosi petollinen, kun mereltä käy kuitenkin koko ajan tuulenviri. Uimareita ei näkynyt – eikä haita.

Olen ollut johta kolme päivää ihan paniikissa. Läheisin ystäväni täällä Fugessa sai jonkinlaisen kohtauksen keskiviikkona ja olen olllut huolesta sairaana. Tilanne näytti jo eilen suht. hyvältä, mutta tänään tuli takapakkia. Olen ollut “vartioimassa” potilasta ihan mielelläni ja tehnyt samalla diagnoosia ja hoitosuunnitelmia. Siis jälleen yksi valelääkäri - nyt täällä Aurinkorannikolla. Työparina on kyllä ollut ihan oikea sairaanhoitaja.

Tänään kyllä tein myös kaalilaatikkoa, ystävillekin (haju tuntuu vieläkin varmaan koko rapussa) ja valmistauduin suomalaisten vieraideni tuloon. Mukavia aikoja tulossa.

Säätila on edelleenkin suomalaisten kannalta tosi ikävä: + 19 astetta ja pelkkää aurinkoa. Ei yhtään sadetta tai lumipyryä… Olen niin pahoillani teidän puolestanne

Mie olen taas tekemässä pienen muuttoliikkeen. Muutan maaliskuun alussa pienempään asuntoon. Täällä on tarjontaa vaikka kuinka ja olen turhautunut asumaan tässä kolmen makuuhuoneen asunnossa ja harhailemaan huoneesta toiseen. Ja kun ei noita vieraitakaan näy pahemmin jaloissa pyörivän, niin muutan sellaiseen asuntoon, joka on VAIN miulle sopiva. Se on halvempi kuin tämä, kivalla paikalla ja ihan espanjalaisessa talossa, joten kielen oppiminenkin saa kaivattua vauhtia.

Olen tänään ollut ahkerana ja tehnyt erinäisiä “oikeiksi töiksi” luokiteltavia juttuja. Nyt vielä pähkäilen excelin taulukoiden kanssa. Yhden ongelman ratkaisin, mutta monta on vielä ratkottavana.

Eilen oli kyllä siivottoman hauska päivä. Ihan ei mennyt pissat housuun nauraessa, mutta oli sillä hilkulla. Tuli seikkailtua vähän siellä sekä täällä. Käytiin katsastamassa söpöläisen Tommyn kanssa yksi asunto tuossa junakadun tuntumassa, tutkailtiin kiinakauppojen tarjontaa ja tehtiin Leilan kanssa Siskolle pikku muistiainen. Ja jos meillä oli hauskaa sitä tehdessä, niin aika hauskaa oli ”juhlallisessa luovutusseremoniassakin”.

Lounastimme myös junakadun varrella olevassa kuppilassa. Mie olin ainoa julkisyntinen ja tilasin lasillinen valkoviiniä. Toiset joivat muka kahvia tai jäävettä, mutta laskin, että lasistani viiniä maistoi viisi muutakin naista. Arvatkaa, tuliko siitä lopusta juovuksiin…

Miulla on vielä totuttelemista paikallisiin tapoihin. Halaamisestahan tunnetusti tykkään, mutta nuo poskisuukot vaativat vielä opettelua. Täytyy kyllä myöntää, että tuntui tosi mukavalta, kun eilen joululomalta palannut Elina (14 vee) spontaanisti halasi ja suukotti.

Kiinakaupassa ja sarvet päässä. En kuitenkaan ostanut tätä päähinettä… Vielä. Enkä sitä vilkkuvalokoiraakaan itselleni. Vielä.

Säätiedotus lupaa tänne ensi viikon aluksi sateita. Ja jo on aikakin - siitä lähtien kun tulin tänne marraskuun viimeisenä päivänä, ei ole satanut kertaakaan. Ei ole ihme, että kotipihalla on aina ruohonleikkuun jälkeen sadettaja päällä ja nurkissa ruoho on aika kulottunutta.

Pitänee varustautua sateisiin hakemalla muutama ylimääräinen pullo viiniä, pakkaus kananmunia, kinkkua ja sellaisia hedelmiä, jotka eivät heti huomenna mene pahaksi. Esimerkiksi ihania veriappelsiineja… Nimittäin kun täällä sataa, täällä kuulemma SATAA. Toivottavasti edes naapurirappuun pääsee ilman että joutuu uimaan. Odotan jännityksellä

Tänään oli varmaan talven (tähän asti) kylmin päivä täällä Fuengirolassa. Lämpötila noin +16, melko pilvistä ja melko tuulista. Kerrankaan en ollut ylipukeutunut, kun oli pitkät housut, pitkähihainen trikoopusero ja fleeceliivi, kun lähdin päiväseikkailulleni. Ja illalla samoissa varusteissa oli melkein kylmä. Kerrospukeutuminen on täällä tosi hyvä juttu, mukaan vain riittävän iso kassi, johon riisua liikoja ja josta taas poimia päälle vaatteita tarvittaessa. Rantakadulle (ja muuallekin) kannattaa ottaa mukaan myös pyllynalunen. Muuri ja rautapenkit ovat kylmät. Ja eräillä on onneksi aina mukana oma penkki (=rollaatttori), jolla istuskella ja tarkkailla Välimeren haitilannetta

Byrokratiapuoli sen kuin jatkuu. Vielä pitää käydä poliisilaitoksella ja viemässä Suomen kelalta tulleet kaavakkeet paikalliseen kelaan. Tämä viimeksi Kelan ulkomaan yksiköstä tullut kirje oli niin ystävällisesti kirjoitettu, että meinasin ruveta itkemään – kaikki ne aiemmat tylyt ilmoitukset vain naurattivat. Olin itse käynyt ilmoittamassa muutosta, eläkkeensaajan asumistuen lakkauttamisesta jne. mutta kirjeissä annettiin ymmärtää, että olen yrittänyt huijata. Toivottavasti se kuulemani uutinen, että kela muuttaa viestintäänsä, pitää paikkansa.

Mutta jos joku nyt suunnittelee pysyvää muuttoa Espanjaan, niin voin kertoa, että se vaatii TODELLA paljon paperityötä ja täällä Espanjassa myös ihan oikeaa jalkatyötä eli virastoissa asioimista. Suomessa asioita voi hoitaa tosi paljon netin kautta – täällä tosi vähän. Kun menen esimerkiksi ensi viikolla anomaan NIE-numeroani poliisilaitokselta, minulla pitää olla täytettyjen espanjankielisten lomakkeiden lisäksi kopio vuokrasopimuksesta (espanjaksi), kopio passista, kopio residenciasta eli siitä, että olen Fuengirolan asukas (residencia 2,40 ja kopio 1.30) ja luultavasti myös eläkevakuutusyhtiön espanjankielinen todistus siitä, että olen todellakin pysyvästi eläkkeellä. Varmuuden vuoksi otan mukaan muutamia muitakin papereita ja kopioita. Turhauttavinta on rampata virastoissa jonkin puuttuvan paperin takia. Ja kaikesta pitää olla itselle se toinenkin kopio – sitä varmaan tarvitaan seuraavassa virastossa. Ja se seuraava on tässä tapauksessa Dirección Provincial del Instituto Nacional de la Seguridad eli paikallinen kela. Sinne miulla on vain suomenkieliset kupongit, joten toivottavasti ne riittävät.

Hankin eilen uuden kännykän ja siihen espanjalaisen liittymän. Suomikänny oli lukittu, joten siihen ei voinut vaihtaa sim-korttia ja tähän asti lainassa ollut Suvin kännykkä piti palauttaa, kun Suvi palaa maanantaina koulunpenkille ja tarvitsee itse kännyään.

Känny ei ollut kallis ja se on sievä kuin sika pienenä. Mutta kun rupesin sitä räpläämään, se puhuikin espanjaa. ja miulla ei vielä tunnetusti ole se puoli oikein hallussa. Kaksikin kielineroa yritti vaihtaa kieltä, mutta kumpikin joutui nostamaan tassut pystyyn: ei löytynyt sellaista valikkoa, josta kielen olisi voinut vaihtaa vaikkapa venäjäksi tai englanniksi. Itsekin leikin illalla sen vekottimen kanssa pari tuntia, mutta ei onnistunut.

Mutta nyt teléfono móvil puhuu englantia. Ratkaisu ongelmaan löytyi netistä - mistäs muualta. Nimittäin googlen kääntäjä on viksu vekotin - sen avulla ratkoo kyllä kaikki ydinsotaa pienemmät ongelmat

Nämä kielijutut jaksavat edelleenkin huvittaa (hulluilla on halvat huvit). Telkkaristani näkyy BBC:n kanavia sadoittain ja olen nyt ihastunut kymrinkieliseen kanavaan, jolta tulee hassuja lastenohjelmia (kymri on siis Walesin kieli). Kun menen toukokuussa käväisemään Suuomessa, voin vahingossa puhua mitä tahansa kieltä. Eikös sitä ennen ollut sellainen sanonta, että “olin kaks tuntti Haaparanda putkas ja puhun hoono soomi”..

Tilasin muuten eilisiltana (luultavasti) ovipuhelimen korjauksen. Se oli helppoa kuin heinänteko: selitin vain presidentelle, että interfono on roto ja se pitää correcto. Presidente nyökkäili hymyillen, joten saas nähdä, mitä tapahtuu. pitäähän sitä elämässä pientä jännitystä olla. Joka tapauksessa taitaa olla miun helpompi opetella tankeroespanjaa kuin espanjalaisten mitä tahansa kieltä. He vain levittelevät iloisesti käsiään, kun ehdottaa mitä tahansa muuta kieltä.

Äkkinäinen varmaan luulisi, että tammikuun neljäntenä päivänä ei nahka pala ihan kotinurkilla. Mutta voin vakuuttaa, että kyllä se palaa (riippuu tietysti siitä, missä ne kotinurkat sijaitsevat). Loppupäivä piti istuskella varjossa parvekkeella. Ja siihen on tietysti syynä se, että naapurin netti toimii vain parvekkeella. Eikä sitä omaa nettiä kuulu eikä näy.

Taidan muuttaa viikonloppuna. Nimittäin tuonne residenssin länsisiipeen eli patioradion puoleiseen makuuhuoneeseen. Sieltä puolestaan muuttavat itäsiiven makuuhuoneeseen tyhjät matkalaukkuni ja pölynimuri. Masterbedroom eli isoin makuuhuone saa ruveta odottamaan ensimmäisiä vieraita. Pitää tosin käydä ensin hankkimassa vähän sisustustarvikkeita, mm. verhot - nykyiset länsimakuuhuoneeen verhot ovat mielestäni kamalat. Ja kiva matto ja yhteensopivat petivaatteetkin olisivat kivat. Täytyy harkita, hankkiutuuko Jyskiin, Dunnes Storeen tai Plaza Mayorin shoppailukeskukseen.

Olen tainnut ”ilmastoitua” aika hyvin reilussa kuukaudessa, kun ei enää tarvitse kääriytyä fleeceen, vaan tarkenee hihattomassa yöpaidassa. Sammutin makuuhuoneen ilmalämpöpumpun, kun se on mielestäni jo tarpeeton.

Sen sijaan paikalliseen aikarytmiin sopeutuminen on vielä pahasti “vaiheessa”. Nukkumaan pitää mennä jo yhdeksän-kymmenen maissa illalla, kun väsyttää. Paikalliset valmistautuvat siinä vaiheessa iltamenoihinsa ja kyläilyreissuihinsa. Herään sitten näin aamuyöstä (niin kuin Suomessakin) valvomaan ja sitten taas nukkumatti kutsuu kuuden maissa. Enää en voi edes käyttää sanontaa “kuolema kuittaa univelat”, kun olen nukkunut täällä varmaan paremmin kuin viitenä viimeisenä vuonna Suomessa.

Olen tosi tyytyväinen itseeni. Kävin tänään sekä poliisiasemalla että kaupungintalolla rekisteröitymässä ja myös terveyskeskuksessa valitsemassa itselleni lääkärin. Kaiken tämän hoitelin käpyttelemällä jalan rollaattorini kanssa joka paikkaan. Ja matkaahan oli aika reilusti, olin itsekin yllättynyt, että osasin ja jaksoin.

Poliisiasemalle oli hirmuisen jyrkät rappuset, mutta vieressä hieno porrashissi, johon julmetun komia poliisimies miut auttoi ja matkaani valvoi. Etuilin törkeästi jonossa, mutta kukaan ei murjottanut.

Kaupungintalolla osasinkin jo kuviot: ostin automaatista 2.40 enskan tiketin ja huristin hissillä neljänteen kerrokseen. Siellä täti kysyi yhtä jos toistakin dokumenttia, mutta meikäpä oli varautunut kaikkeen. Jaakko Teppo -kangaskassistani löytyi kopio passista, eurooppalaisesta sairausvakuutuskortista, vuokrasopimuksesta (tällä kertaa myös espanjaksi), eläkevakuutusyhtiön (espanjankielinen) todistus, että olen pysyvästi eläkkeelllä ja kolmena kappaleena vakuutus, että aion tosiaan asustella täällä pysyvästi. Harmittaa vain, kun en saanut itselleni kopiota siitä juhlallisenkokoisesta paperista, jolla miut merkittiin fugelaiseksi

Lääkäriä ei sitten valittukaan ”tunnistusrivistä” eikä edes kuvan perusteella. Piti tyytyä kielitaitokriteeriin. Toistaiseksi ei kyllä ole ollut tarvetta tohtoria tavata.

Eikä niin hyvää päivää, ettei jotakin huonoakin. Tulin (varmuuden vuoksi - siellä ei voi ainakaan oikealle eksyä) kotiin rantakatua eli Paseo Maritimoa pitkin ja naama ja kintut vähän paloivat. Onneksi täällä on nuo naamarasvat edullisia.

Harvoin olen herännyt uuteen vuoteen näin hyvillä fiiliksillä. Ei kankkusta, ei kinkkusta, ei tiskivuorta eikä laskupinoa. Aamuaurinko paistaa parvekkeelle, Välimeri näyttää sinisensiniseltä, Sierra Nevada vähän sumuiselta ja Osbornen härkä vahtii maisemaa tutulla paikallaan.

Paikallinen pappi on kuulemma saarnassaan paheksunut kovasti meitä “veropakolaisia” ja paikallisessa lehdessä on keskusteltu asiasta puoleen jos toiseenkin. Tunnustan: ei ole yhtään huono omatunto veropakolaisuuden takia. Miksi maksaisin veroja Suomeen, kun en sieltä enää mitään vastinetta rahoilleni saa. Kuulun Espanjan sosiaaliturvan piiriin ja käytän muutenkin vain Espanjan palveluja. Kun tulen toukokuussa käväisemään Suomeen, vuokraan itselleni rollaattorin ihan omilla rahoillani.

Ja jos Espanja joutuu anelemaan EU:lta kriisirahaa, sitä ei ainakaan ammuta taivaalle raketteina! Nautin vuodenvaihteesta erityisesti siksi, että täällä ei paukkunut eikä räiskinyt päiväkausia. Puolen yön aikaan ammuttiin raketteja viitisentoista minuuttia ja sitten vallitsi jälleen ihana rauha ja hiljaisuus.