Aulikirjeitä Andaluciasta

tällä menolla ryppyinen vanha akka. En jaksa/viitsi rasvata nahkaani niin paljon kuin jatkuva auringossa tallustelu edellyttäisi. Käsivarsiin on jo ilmaantunut vitiligo-läiskiäkin. En KOSKAAN ota aurinkoa, vaan istun varjossa aina kun suinkin mahdollista, mutta täällä auringon välttely on mahdotonta.

Oikeastaan miusta ei edes tule isoa, sillä koipeni kutistuvat jatkuvasti - ne ovat nyt jo kuin kalkkunankoivet. Mutta maha ei vain häviä Olen alkanut kadehtia vilpittömästi sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät syömään joka päivä edes jotakin. Miulla oli eilenkin sellainen päivä, että ainut eineeni olivat kuivat terveysmurot ja niitäkin napsin töitä tehdessäni itseltäni puolisalaa.

Muuten elämä on mallillaan. Kävin eilen katsastamassa uuden kotini tuossa kadun vastapuolella ja se on sanalla sanottuna: ihana. Yritän yleensä vältellä tällaisia kliseisiä ilmaisuja, mutta nyt ei voi mitään. Ja asunnon löytyminenkin oli onnellisten sattumien summa! Ihania ystäviä miulla on täällä Fugessakin!

Asun nyt Fuengirolan keskustassa ja luulisi, että tämä on yhtä kivierämaata. Mutta ei: kottaraiset kiusaavat naapurin burmalaista kisua ja sirkuttavat niin maan perusteellisesti, hevoset kopsuttelevat kadulla tämän tästä ja lehdet havisevat patiolla lempeässä suvituulessa. Pyykit kuivuvat hetkessä - ja kastuvat hetkessä sadekuuron tullessa. Yöpaitani on nyt huolellisesti neljään kertaa huuhdeltu ja raikkaassa tuulessa kuivunut

Varjona paratiisissa on yhden naapurin bassettikoiran kohtalo/kohtelu. Vanha englantilaisleidi ei raaski ostaa syöpäsairaalle koiralleen kipulääkkeitä ja vetää koiraa perässään “sukkana” lähipubiin. Meillä on naapurin kanssa nyt strategia, jolla ilmoitamme eläinsuojeluun koiran rääkkäyksestä (leidi hätistelee sitä kepillään, kun koiran takajalat eivät toimi) ja ehkä Adrian pääsee pian koirien taivaaseen.

Olen tutustunut naapureihini. Yhdellä vanhalla engantilaisnaisella on 12-vuotias basset-koira, joka on niin
huonokuntoinen, että rouva vetää sitä perässään “sukkana”. Ei ole miullakaan sisua sanoa, että Darwinin  pitäisi saada piikki ja päästä lepäämään ikiuneen.
Lähinaapurit ovat espanjalaisia, mutta tervehtivät aina ystävällisesti ja auttoivat aluksi avainten kanssa. Nuo avaimet ovat täällä ikuinen ongelma. Miun piti taas oikein harjoitella tämän asunnon avainten
käyttöä, kun pelkäsin, että joku kerta jään ulkoruokintaan, kun en saa ovea auki. Osaan jo sujuvasti sanoa espanjaksi “anteeksi, minulla on ongelmia avainten kanssa, voitteko auttaa”. Nyt tosin olen jo oppinut operoimaan. Täällä ei voi tehdä niin kuin Suomessa eli läpätä vain ovea kiinni perässään, vaan kaikki lukot pitää moneen kertaan kääntää kiinni. Ja turvalukko pitää pitää kiinni silloinkin, kun on kotona =:)

Ja nyt patiolle kirjan kanssa (Kate Jacobsin Pieni lankakauppa -suosittelen).

Fuengirolassa on ollut muutaman päivän tosi lämmintä ja lisää samaa sorttia on luvassa. Viime kesänä Järvenpäässä tässä säässä istuin soffannurkassa naapurin lainaaman tuulettimen vieressä ja läähätin - esimerkiksi kauppaan lähteminen ei tullut kysymykseenkään, kun hiki virtasi pienestäkin liikahduksesta

Mutta täällä Välimereltä puhaltava tuuli on sallinut kotona ja patiolla puuhailun ja eilen käytiin myös ystävän kanssa pitkällä shoppailureissulla rollaattorin kanssa! Toki etsittiin kadun varjoisaa puolta kulkiessa, mutta yhtään tukalaa hetkeä ei tullut. En tosin vaivautunut sovituskoppeihin, vaan ostin hepeneni mutu-tuntumalla. Hyvin onnistuivat ostokset silti.

Ostin intianpuuvillaisen hihattoman mekon itselleni ja voihan nenä, että se on mukavan tuntuinen päällä. Taidan mennä tänään ostamaan toisen samanmoisen, sille on varmaan täällä käyttöä. Eikä maksa paljon

Ystävä epäili tuolla edellisen merkinnän kommentissa, että tokko syömiseni on täysipainoista. No - hän tuntee minut hyvin (liiankin hyvin). Syömiseni on taas ollut sitä sun tätä. Eilen meni hyvin ja tänään iski lihanhimo, joten taidanpa paistaa jääkaapissa odottavan pihvin ja tehdä seuraksi hyvän salaatin: vihanneksia, jotain hedelmää (ehkä vesimelonia) oliiviöljyä ja balsamicoa.

Espanjalaiset syövät perinteisesti vaaleaa leipää ja se ei minua kiehdo, eikä myöskään nyt muotiin tullut integraalileipä. Kun tulen toukokuun lopussa takaisin kotiin Suomesta, taidan taas täyttää matkalaukun juureen leivotulla ruisleivällä

Nyt kuitenkin menen suihkuun, rapsutan kesivän niskanahkani pois, rasvaan ruumiini, voitelen kutiavat ötökänpuremat, puen hellemekkoni päälle ja lähden liikenteeseen. Kuumin päivänselkä on ohi, keittö siisti ja pyykit pesty.

Adios Amigos!

Nyt täällä alkaa olla suht. lämpimät säät. Täksi päiväksi on luvattu + 32 astetta ja aurinkoista. Keskipäivällä aurinko paistaa suoraan ylhäältä ja jos ei tuulisi mereltä, niin olisi varmaan jokseenkin tukalaakin. Mutta siestan jälkeen on kiva istua patiolla varjossa lueskelemassa tai nyppimässä kuivuneita kukkia kasveista ja muutenkin holhoamassa niitä. Toistaiseksi yksikään ei ole kuollut, vaan kaikki kukoistavat hienosti. Urani päivystävänä puutarhatonttuna voi siis toistaiseksi hyvin. Olen tosin saanut kasteluapua ja myös lakaisuapua.

Sunnuntaina kävimme naapurin kanssa tapaksilla tuossa kulman takana olevassa kuppilassa. Innostuimme sitten höpöttelemään pitempäänkin ja kuinka  ollakaan - käräytin itseni kunnolla. Istuin - hölmöläinen kun olen - ilman hattua ja harvojen hiusteni välistä sain kunnon annoksen. Ilmeisesti sain lievän auringonpistoksen, sillä maanantaina oli kurja olo. Aion viisastua tästä kerrasta ja jatkossa kuljen aina hattu päässä ja istun varjossa. Tarkoitukseni ei ole ruskistaa nahkaani mahdollisimman tummaksi.

Tapaksista puheen ollen, kivoja paikkoja on ihan lähietäisyydellä vaikka kuinka monta. Hinta on euron per tapas, samoin olut tai viini maksaa euron. Enpä tiedä kuinka paljon viitsin itse kokkailla näillä hinnoilla. Ostan vain hedelmiä ja marjoja kotiin. Nekin ovat edullisia. Kilo mansikoita maksoi eilen 1.80 lähikaupassa.

Kesän tulon huomaa siitäkin, että jätehuoltomääräyksiä on tiukennettu. Sekajätteet saa viedä vasta kahdeksan jälkeen illalla. Jos jää kiinni roskapussia aiemmin kiikuttaessaan saa sakot.

Täälllä Aurinkorannikon paratiisissakin olisi kyllä töitä vapaaehtoiselle vammaisneuvojalle. Vapaaehtoiselle sen takia, että palkanmaksajaa olisi varmaan vaikea löytää. Ja aina parempi, jos neuvoja tuntisi paitsi Suomen, myös Ruotsin ja Espanjan lainsäädännön sosiaalipalveluista ja osaisi ainakin näiden kolmen kielen lisäksi myös espanjaa.

Olen “vanhasta muistista” yrittänyt auttaa muutamassa asiassa ja kyllä on kinkkisiä tapauksia. Onneksi on kiinteähintainen netti ja melko halvat puhelut, sillä olen ottanut erinäisiäkin yhteyksiä ja joka paikassa tuntuu, että lyö päänsä maurilaiseen muuriin. Tänään viimeksi mietin, että pitisikö pysyä erossa rettelöhommista ja keskittyä vain omiin asioihinsa.. Mutta toisaalta olen kyllä itsekin saanut täällä niin paljon apua, että miusta on inhimillinen velvollisuuteni auttaa vastavuoroisesti muitakin.

Kolmen viikon “urani” vuokraemäntänä on nyt ohi. Saattelin äsken halausten kera Jossun kohti Barcelonaa. Pakko sanoa, että on siinä pohojolaastyttö parhaasta päästä! Jossu oli täällä työharjoittelussa ja etsi netin kautta asuntoa. Satuin vahingossa oikealle sivulle ja tarjosin vuokralle länsisiiven huonettani.

Miun ystävät arvelivat, että olen hulllu, kun tarjoan huonetta ventovieraalle je kehottivat hankkimaan ainakin lukon oman makuuhuoneen oveen. Jossu puolestaan oli miettinyt, että tää ei voi olla “oikeaa antia” ja epäili, että olen jonkinlainen huijari. Laitoin sitten linkin tähän blogiini ja kai tämä meni täydestä, sillä vuokrasuhde syntyi.

Olen kyllä niin nauttinut nuoren, narjakan ihmisen seurasta! Pelottelin ja varoittelin alussa nättiä blondia Jossua kovasti Fuengirolan vaaroista, mutta taisin turhaan leikkiä hänelle mummoa. Tämä tyttö kyllä pitää huolen itsestään ja on lisäksi niin huomaavainen ja omatoiminen, että huoltosuhde taisi kääntyä toisin päin! Miulle kyllä tulee ikävä tai oikeastaan on jo ikävä. Onneksi ensi viikolla on luvassa seuraava vieras - kovasti odotettu hänkin.

Tämä on ollut oikea “superviikko”, sillä tiistaina sain huushollin taas puhtaaksi ja kun Esther ja Jennifer lähtivät, minua odotti pöydällä ihana yllätys. Seitsemänvuotias espanjanopettajani oli tehnyt minulle “tiedotteen” sillä aikaa, kun itse kävin kauppareissulla. Tuli ihan tippa silmään, kun sitä katsoin ja siksipä laitan sen teillekin nähtäväksi:

Tähän ei ole muuta lisättävää kuin että tunne on molemminpuolinen. Ja pitäähän miun tietysti Jossun kuvakin tähän laittaa, että uskotte, että hän on todellinen Kuvassa myös Kia-kisu, joka rakastui heti Jossuun.

Olen nyt opiskellut “intensiivikurssilla” eli paikan päällä käytännössä jo neljä kuukautta espanjaa. Normikielitaitoni esim. kaupassa ja ravintolassa varmaan menisi monen mielestä täydestä ja yllättäen esim. Jerezin reissulla luulen ymmärtäneeni suurimman osan oppaan selostuksesta suht. oikein. Mutta kyllä vielä riittää petraamista ja opiskelemista. On siinä kuuskymppisellä mummelilla haastetta, mutta periksi en kyllä helpolla anna.

Täällä on tänään yleislakko. Ennakkotietojen mukaan kaikki kaupat olisivat olleet kiinni, samoin ravintolat, samoin julkinen liikenne jumissa ja rikkureille luvassa tiiliskiviä ikkunan läpi ynnä muita sanktioita. Kissan viikset! Naapuriasunnon remppa jatkui samaan tahtiin kuin ennenkin eli heräsimme kodikkaaseen poran jyrinään ja laattojen paukutukseen aamuseitsemältä. Vain suomalaiset ravintolat olivat kiinni - kaikki muu toimi niin kuin muulloinkin. Ja mitä me tästä opimme: suomalaiset ovat kilttejä ja tottelevaisia ja jos sanotaan, että on lakko, niin pannaan ovet säppiin ja valot puhuksiin. Muut toimivat niin kuin ei-lakkoillessakin. Ei oikein tiedä, pitäisikö tässä nauraa vai itkeä.

Olin eilen Jerezissä ADFEn eli Espanjan Suomalaisen Vammaisyhdistyksen retkellä. Jerez kuuluu Cadizin provinssiin ja sinne on täältä Fuengirolasta matkaa parisataa kilometriä. Retki oli monipuolinen ja pitkä ja totta puhuen uuvuttavakin - tänään olen ollut tosi väsy. Onneksi on voinut lepäillä.

Bussin ikkunasta sai aamusella ihailla tuulimyllyjä, joita vastaan ei tosin tarvinnut taistella Don Quijoten tyyliin, ne vain pyörivät ja pyörivät ja pyörivät. Lehmiä ja hevosia oli tienvarren “laitumilla” tosi paljon ja usein kumpiakin samalla laitumella. Yhdessä paikassa näytti, että lehmät olivat pienessä saaressa - toivottavasti ovat uimataitoisia. Ja Gibraltar on nyt myös nähty - toki kaukaa, mutta miulle riittävän läheltä. Iso möykky. Ja vuoristomaisemaa riitti ja riitti.
Jerezissä retkueemme meni ensin katsomaan Andalucian Kuninkaallisen Ratsastuskoulun heppanäytöstä. Pääosin näytös oli hieno, mutta vanhana toisinajattelijana se meni miusta osittain eläinrääkkäyksen puolelle. Yhtä valkoista heppaa teputettiin paikallaan varmaan kymmenen minuuttia ja miusta näytti, että hevosta potutti (siistitty ilmaisu) tosi rankasti. Valjakkonäytös oli tosi hieno ja viimeinen kahdeksan hepan “kuviokellunta” samoin. Ymmärrän, että on siinä saanut hevosia opettaa ojentamaan jalkaa, kääntämään päätä, menemään kylkimyyryä ja teputtamaan kaviolla, mutta paikoin kävi hevosia vähän sääliksi. Kauniita hevosia kaikki olivat. Varsinkin viimeisen kavalkadin viimeinen hevonen oli selvästi sukua Peppi Pitkätossun Pikku Ukolle: valkeantäplikäs ja vähän vikurin oloinen. Ehdottomasti kannatti kiipeillä rappusia ja hakata kädet punaisiksi, mutta epäilenpä, että isipappa olisi tuominnut moisen toiminnan jyrkästi.Hän ei nuorna miesnä halunnut mennä asemanseudun tanssilavallekaan, kun hänen mielestään hevosen seisottaminen puomissa tanssien ajan olisi ollut eläinrääkkäystä. Ja miehän olen Paavon tyttö (isäni nimi on Paavo)
Heppakoulusta mentiin sitten kunnianarvoisaan Tio Pepe - bodegaan. Se ei enää nykysin ole sherry-tehdas, vaan lähinnä museo. Mutta käsittääkseni siellä on kuitenkin tynnyreissä noin puolitoista miljoonaa litraa sherryä yhä kypsymässä - osa jopa alkuperäistä, eli 1800-luvulla tynnyreihin laitettua. Meillä oli asialleen omistautunut opas Lola ja hyvä tulkki Timppa, joten saimme tosi hienon tietopaketin. Aika iso osa tosin kerkesi unohtuakin, varsinkin meiltä pyörätuoleilla ja rolleilla taivaltaneilta, sillä ison bodegan teistä suuri osa oli mukulakiveä eli alkuperäistä 1800-luvulla tehtyä katukiveystä, ja sitä tallattiin ristiin ja rastiin, ylös ja alas. Mutta näimme apostolien tynnyrit ja ison pöntön, jossa viiniä kypsytetään 30 vuotta. Jos siis tänään tiristät siitä pullollisen, seuraavan voi tiristää vuonna 2032. Apostoleilla on omat 500 litran nimikkotynnyrit - paitsi Juudas Iskariotilla, jonka viini kuulemma muuttui etikaksi. Ja joku ehti nähdä myös yhdessä kypsyttämössä asustavat perintöhiiret (tai ainakin yhden niistä, Speedy Conzalesin). Hiirille lasketaan joka päivä kipollinen viiniä, jota ne voivat käydä naukkailemassa ja Timppa väitti, että niille on myös tapastarjoilu. Ne ovat majoittuneet bodegaan alkuperäisten omistajien aikana ja siksi suojeltuja. Tämän kuulimme ennen maistiaisia. Ja löysin tämän tiedon myös googlesta eli pakko sen on olla totta. (Kun hiirille tarjoillaan viiniä talon puolesta, eivät nakertele itseään tynnyreihin…) Tio Pepessä olisi myös mielenkiintoinen työpaikka. Isoissa kypsyttämöissä pitää lämpötila ja kosteus pitää rypälemehulle sopivana, joten kesäkuumalla lattioita pitää joskus kastella. Kyllä se paremmalta kuulostaa kuin joulupukin kesälomansijaisuus… Bodega-vierailun jälkeen kävimme vielä “vaatimattomalla lounaalla” (noin viisi ruokalajia ja jälkiruoka) ennen kotimatkaa. Kotimatkalla tehty kuluttajatutkimus kertoi karua kieltään: 7-vuotiaan Nikon mielestä Tio Pepe oli päivässä parasta ja lisäksi olisi ollut syytä tulla kotiin mäkkärin kautta. Koska hän jäi vähemmistöön, tultiin suoraan kotiin ja kotimatka menikin hienosti. Eikä reissuun mennyt kuin 13,5 tuntia. Jos nyt jotakin sattuu kiinnostamaan retken kuvallinen anti, niin täältä niitä kuvia löytyy:

https://picasaweb.google.com/110746335549942273226/23Maaliskuuta2012

(Eivät ole kummoisia, tunnustan.) Superkiitokset matkanjohtajallemme Timpalle!

Miulla alkaa olla mitta täysi tätä nuhaa ja yskää. Sain eilen lääkäriltä antibioottitipat silmätulehdukseen ja se kyllä helpottaa, mutta yskänlääkkestä ei tunnu olevan mitään hyötyä. Kello on täällä varttia vaille kuusi ja olen jo puoli tuntia yskinyt ja niistänyt. Murr!

Kyllä tuo julkinen sairaanhoito täällä pelaa loistavasti. Eilenkin käpyttelin vain terveyskeskukseen ja ilmoitin tiskillä, että silmät on pipit. Jouduin odottamaan ehkä kymmenen minuuttia ja pääsin omalääkärini vastaanotolle ja homma hoitui. Miulla on nyt oikein lääkärin määräys pitää aina ulkona liikkuessa aurinkolaseja, sillä aurinko on täällä niin kirkas, että “herkät pohjoismaiset silmät” (!?!) kuulemma tulehtuvat helposti ja tulehduksesta tulee helposti krooninen. Onneksi hankin juuri kunnon kakkulat vahvuuksilla, joten eiköhän tästä eteen päin selvitä. Ja kaikesta yskimisestä huolimatta sonnustaudun tänään matkalle Jereziin Kuninkaallisen Ratsastuskoulun heppoja katsomaan.

Jahas katti vetelee aamuspurttejaan ja taisi juuri herättää Jossunkin räpläämällä länsisviitin oven auki. Ovela pikkupeto. Minua se terapoi akupainantatyyliin, että tallustelee päälläni heti, kun menen sänkyyn. Ja onhan se aika sivistymätön tai vaihtoehtoisesti tykkää sivistymättömistä palvelijoista. Nimittäin kirjaa ei passaa ottaa kotosalla edes käteen - heti on kissa sen päällä suurine silmineen vaatimassa huomiota. Pitää käydä rannalla lukemassa…

Yleisön pyynnöstä huolimatta jatkan nyt toistaiseksi näitä blogimerkintöjä.

Hoitokissa tuli taas eilen pariksi viikoksi ja viime yö oli vähän kiusallinen; katti moukui koko yön kuin viimeistä päivää, vaikka kaiken pitäisi olla ihan kunnossa - ja onkin. Nimittäin päivän se nukkui ja kuorsasi sängyssäni ääntäkään päästämättä ja äsken taas heräsi moukumaan tosi äänekkäästi. Onkohan sillä maaliskuun metkut mielessä - vaikka se onkin leikattu. Uhkailin sitä jo, että huomenna alkaa suihkupullokuntoutus, jos ei yö mene rauhallisemmin  kuin viime yö. Yritin äsken jopa syöttää sen “turvoksiin”, että taintuisi. Viimeksi ei ollut tällaisia ongelmia.

Flunssakin alkaa vähän helpottaa, joskin yskin yhä aika reippaasti. Viime yönä en siis sattuneesta syystä nukkunut oikein hyvin ja ensi yönä aion ottaa vanhingon takaisin. Äärimmäisenä keinona kaivan vaikka korvatulpat esiin.

Jahas, nyt katti tuli tuohon viekkuun kehräämään ja antamaan kevyttä kasvokuorintaa. Ehkä se on siis ottanut uhkailuni tosissaan.